ONNISTUNUT LOPPUTUOTE
ON AINA YHDISTELMÄ ASIAKKAAN
VISIOTA, ARKKITEHTI­SUUNNITTELUA
JA INSINÖÖRI­TAITOA.

Jukka Laamanen

ArkVisio – Toimitusjohtaja

OLEMME JUURI
NIIN HYVIÄ,
KUIN VIIMEISET
TYÖMME.

Onpa kyseessä sitten mökin vajan suunnittelu tai kokonaisen kerrostalon, suhtaudumme aina työhön samalla intohimolla. Monesti kauneus on yhtä kuin teknisesti tai tilankäytöllisesti toimiva kokonaisuus.

ISO OMAKOTITALO HELSINGISSÄ

ArkVision Klaus Kuuluvainen suunnitteli vuonna 2014 kuvan 700 m2 myyntiin tarkoitetun omakotitalon Kulosaaressa merenrantaan. Suunniteltavana oli haastava rinnetontti, johon iso kokonaisuus saatiin hienosti sopimaan. Lopulta tämäkin talo valmistui, myytiin ja löysi uudet tyytyväiset asukkaansa.

VENEKERHON SAUNARAKENNUS PORVOOSSA

Vaikka erikoinen kattorakenne tekee rakennuksesta uniikin, tärkeintä suunnittelussa oli toimivat tilat niin sisällä kuin terassillakin. Ja hyvät löylyt!

PIENET YKSITYISKOHDAT LIITTYVÄT AINA KOKONAISUUTEEN.

Valmiissa taloissa pienet yksityiskohdat kiinnittävät aina asiakkaan huomion. Itse keskityn arkkitehtina kuitenkin aina kokonaisuuteen, sillä uskon vahvasti siihen, että hienoimmatkin yksityiskohdat syntyvät aina hyvin suunnitellun kokonaisuuden sivutuotteena. Ne palvelevat aina kokonaisuutta ja rakennuksen käytettävyyttä. Suunnittelijana minun täytyy ymmärtää asiakkaan tarpeet ja pystyä luomaan upeita, mutta ennenkaikkea toimivia tiloja. Rakentamisen lainalaisuuksien ja rajoitteiden ymmärtäminen on keskiössä työssäni.

Klaus Kuuluvainen

MSc arkkitehti, rakennusinsinööri AMK, pääsuunnittelu, arkkitehtisuunnittelu

ArkVisio palvelut

PERUSTUKSET
TÄYTYY OLLA
KUNNOSSA.
TÄSSÄ ARKVISION
KOLME TUKIPILARIA.

Arkkitehtuuri

Me ArkVisiossa olemme jo vuodesta 1993 auttaneet asiakkaitamme heidän visioidensa toteuttamisessa, ja yhdessä me teemme jatkossakin unelmistanne totta. Hyvin tehdyllä suunnitelmalla säästetään rakentamisessa rahaa.

Lue lisää >>

Rakennut­taminen

Rakentaminen on joukkuepeliä. Arkkitehtien lisäksi ArkVision joukkueessa pelaa rakennesuunnittelijoita, vastaavia työnjohtajia ja rakentamisen asiantuntijoita. ArkVision joukkue on kokonaan sinun käytössäsi, kun tavoitteena on toteuttaa visiosi.

Lue lisää >>

Tutkimus

Asuntokaupan kuntotarkastukset, -arviot ja kosteusvaurioiden tutkiminen ovat olleet ArkVision erityisosaamisalueena jo vuodesta 1996 lähtien. Olitpa aikeissa ostaa, myydä tai korjata – me visiolaiset tutkimme ja varmistamme rakennuksesi kunnon.

Lue lisää >>

VAIMO PYYSI ETTEN TOISI TÖITÄ KOTIIN 🙂

Olen hyvinkin perinteinen arkkitehti. Kun aloitan kohteen suunnittelun, otan käteen aina ensin kynän ja paperia, eikä inspiraatio katso aikaa eikä paikkaa. Kymmenet omakotitalot, saunarakennukset ja piharakennukset ovat saaneet alkunsa merellä, tai ainakin laiturissa purjeveneemme kannella. Eli kotiin en ole töitä vienyt 🙂

Asiakkaan kanssa käydään läpi ensin näitä hyvinkin karkeita suunnitelmia, jonka jälkeen puhtaaksipiirrän työn koneella ja siitä tehdään 3D-havainnekuva.

Jukka Laamanen

Rakennusarkkitehti ja -mestari,
AKK-arkkitehti ja pääsuunnittelu,
kuntotarkastukset.

Blogit

Kaikki talot ovat homeessa, tai sitten niitä ei ole tutkittu!

Kuva 1, tuulettuvan alapohjan alapuolelta. Home on yleinen ongelma monissa kodeissa ympäri maailmaa. Vaikka useimmat ihmiset tietävät, että homeen pitäisi olla poistettu, monet eivät ymmärrä sen vaarallisuutta terveydelle. Tämä on johtanut siihen, että monet ihmiset...

Yläpohjan, eli välikaton tarkastus

  Rakennuksen vesikattoa pidetään usein talon tärkeimpänä rakenteena, pitäähän se vesisateen ulkopuolella. Vähemmälle huomiolle on jäänyt yläpohjatila, eli välikatto ja vesikaton alapuolinen tila, mikä johtunee varmaankin siitä, ettei tätä osaa talosta näe, ellei...

Seuraa meitä Facebookissa

TÄRKEIN MENTORINI ON TYÖMAA.

Parasta ArkVisiossa on työn monipuolisuus. Rakennesuunnitelmien laadinnan jälkeen pääsee työmaalla vastaavan työnjohtajan ominaisuudessa valvomaan ja varmistamaan, että työt tehdään, kuten olin suunnitellut. Näiden työtehtävien lisäksi teen toimistoni energiaselvitykset ja -todistukset. Aika moni asiakkaistamme, myös ammattirakentajat, ovat kokeneet hyväksi, että ArkVisio voi tarjota arkkitehtisuunnittelun lisäksi rakennesuunnittelun ja hoitaa vastaavan työnjohdon rakennusvalvonnan suuntaan, eikä tarvitse rekrytoida kolmea tai jopa neljää asiantuntijaa eri yrityksistä.

Johanna Koppanen

Rakennusinsinööri AMK, rakennesuunnittelu,
päärakennesuunnittelu,
vastaava työnjohto,
pätevöitynyt energiatodistuksen laatija