ArkVisio Oy ja uusi vuosi 2024

Vuosi 2023 on kohta saatu “pulkkaan” ja uusi vuosi 2024 on alkamassa. Näin vuoden lopussa voi vielä kurkata taakseen, mitä vuodesta jäi mieleen ja on aika tehdä tavoitteet uudelle vuodelle. Rakentamisen saralla kulunut vuosi oli myrskyisä ja vuotta voi jopa verrata...

30 vuotta yrittämistä

30 vuotta sitten, eli vuonna 1993, olin juuri valmistunut Tampereen teknillisestä opistosta rakennusarkkitehdiksi keskelle Suomen ja rakennusalan lamaa. Opintojen aikana olin ehtinyt perustaa jo toiminimen, jonka kautta suunnittelimme opiskelukaverini Jukka Huotarin...

Suojeltu rakennus

ArkVisio Oy on ollut 30 vuoden historiansa aikana mukana monenmoisien talojen peruskorjaus- ja muutossuunnitteluissa mukana. Tähän aikakauteen on mahtunut myös suojelukohteiden suunnittelua. Tyypillisesti talon omistaja on meihin yhteydessä, kun suunnitellut muutokset...

Uusia visioita Kööpenhaminasta

  Joskus kuulee kysymyksen, mistä arkkitehti saa uudet ideat ja visionsa. Ei ehkä ole yhtä selittävää selitystä, mutta ei liene väärin väittää, että matkimalla toista arkkitehtia tai jo rakennettua rakennusta. Joskus, kun lukee palkitun kilpailutyön arviointia,...

Yläpohjan, eli välikaton tarkastus

  Rakennuksen vesikattoa pidetään usein talon tärkeimpänä rakenteena, pitäähän se vesisateen ulkopuolella. Vähemmälle huomiolle on jäänyt yläpohjatila, eli välikatto ja vesikaton alapuolinen tila, mikä johtunee varmaankin siitä, ettei tätä osaa talosta näe, ellei...