Yli 20 vuoden ajan olen vienyt ihmisiä purjehtimaan ja usein Ateenaan, kuten nytkin vuoden 2026 syyslomalla. Matkat ovat olleet usein lomahenkisiä, mutta aina, kun kaksi ennestään toisilleen tuntematonta ihmistä kohtaavat, syntyy verkostoitumistilanne ja ihmiset jakavat toistensa kokemuksia omalta elämänmatkaltaan. Tällä kerralla meillä oli kahdeksan hengen porukka, joka edusti arkkitehtuuria, rakennusurakointia, sijaiskotitoimintaa ja opetusalaa. Kuten aiemmilla kerroillamme, niin nytkin tarkoituksena oli hyvässä hengessä tutustua toisiimme ja satamakohteisiimme.
Sanonta kuuluukin: lähde matkalle ja opi tuntemaan kaveri. Olen lisännyt tähän sanonnan: lähde purjehtimaan ja opi oikeasti tuntemaan mukaan lähteneet.
Itse edustin tässä kokoonpanossa arkkitehtuuria ja kuntotarkastustoimintaa. Mukana oli myös kaimani Jukka Huotari, jonka kanssa olin perustanut ArkVisio Oy:n 33 vuotta aiemmin. Jukan kanssa kävimmekin matkalla lukuisia keskusteluja suunnittelusta ja kylistä, joissa vierailimme. Ateenan Saronin lahti tarjoaa veneilijälle lukuisia toinen toistaan parempia satamia, pieniä kyliä ja arkkitehtuurin puolelta vanhoja historiallisia taloja. Voidaan kaiketi todeta, että kreikkalainen käsitys korjausvelasta on vähän erilainen kuin suomalainen.
Kelluva viihdekeskus ja tilasuunnittelun ihme
Viikon ajan kotiamme edusti neljän hytin Jeanneau Sun Odyssey 479 (14,13m). Veneen nimi oli Evia ja tämä oli vuodelta 2018, eli ei enää mikään uusi vene. Vuokrakäytössä veneet kuluvat huomattavasti, jos verrataan yksityiskäytössä oleviin veneisiin. Suunnittelijana purjeveneissä minua on aina kiehtonut, miten pieneen tilaan saadaan monimuotoiset tilat.
Tässäkin venemallissa oli jokaisessa hytissä oma kylpyhuone, ei iso, mutta suihku kuitenkin. Voisiko loma-asuntojen suunnittelussa ottaa mallia näistä kelluvista viihdekeskuksista? Miksi kahlitsemme itsemme 7m2 huoneisiin, kun yksi sänky veisi tilaa vain 0,8×2 metriä. Myös korkeudesta voisi tinkiä, ei ihminen nukkuessa tarvitse 2,5 metrin huonekorkeutta. Ehkäpä pääsemme vielä suunnittelemaan tehoneliömökin?
Poros – kapean salmen ja uusklassisten talojen saari
Lähtömme tapahtui Ateenan Alimosin huvivenesatamasta, josta nostimme purjeet ja suuntasimme Poroksen kylään. Toisin kuin Suomessa, Poroksessa kiinnittäydyimme veneen kylki kivilaituriin ja hetken kuluttua saimme toisen veneen meidän veneemme kylkeen.
Poros on todella viehättävä saari, joka sijaitsee vain kapean merisalmen erottamana Peloponnesoksen niemimaasta. Historiallisesti ja arkkitehtonisesti saari on kiinnostava: saapujia tervehtii kukkulalle rakennettu amfiteatterimainen kaupunki uusklassisine taloineen. Ylhäällä kaupungin yllä kohoaa vuonna 1927 rakennettu kellotorni, Roloi, joka on saaren maamerkki. Poroksen kapeat kujat, valkoisiksi kalkitut talot ja perinteiset tavernat tarjosivat upean alun matkallemme.
Hydra – aaseja, kapteenien kartanoita ja satamaruuhkaa
Porokselta irrotimme köydet maanantaiaamuna ja suuntasimme kohti Hydran kalastajakylää. Jos edellisenä päivänä oli tuullut reippaasti ja olimme jopa vähän reivanneet (=pienentäneet purjeita), niin nyt tuuli oli kyllä oikeasta suunnasta, mutta puhalsi vain 2-3 m/s, josta syystä käytimme konetta. Kylä, johon olimme matkalla, on kuuluisa siitä, ettei siellä ole autoja vaan aaseja, mutta myös siitä, että satama on ahdas, eikä siellä ole välttämättä tilaa.
Hydra on arkkitehtuuriltaan yksi koko Kreikan ainutlaatuisimmista saarista. Koska moottoriajoneuvot on kielletty lailla, saaren logistiikka hoituu edelleen sadoilla aaseilla ja muuleilla. Saari rikastui 1700- ja 1800-luvuilla merenkululla, mikä näkyy upeissa kivirakenteisissa ”Archontika” -kartanoissa, joita vauraat laivakapteenit rakennuttivat jyrkkään rinteeseen. Nämä massiiviset, jopa linnamaiset rakennukset luovat saarelle sen kosmopoliitin ja historiallisen hengen.
Kun tulimme kylän edustalle, sinne saapui kymmenen katamaraania ja yksittäisiä purjeveneitä. Jäimme siis odottamaan vuoroamme. Odotus kesti lopulta lähes tunnin, kun tämä katamaraaniarmada päätti siirtyä toiseen satamaan. Tilaa näille jäteille ei satamasta löytynyt. Me taas saimme mahdollisuuden lähteä koettamaan onneamme.
Pari venettä nappasi meidän nenämme edestä paikan, kun ankkurimme päätti irtisanoa sopimuksen. Teimme käsivoimin yhden kiinnittymisyrityksen, mutta rannassa oltiin toista mieltä, emmekä alkaneet tunkemaan kahden veneen koloon. Lopulta meille kävi tuuri ja yksi katamaraani lähti ison proomun vierestä ja saatoimme pakittaa veneemme sataman viimeiseen koloon, josta saimme jopa laakongin rantaan, eli meidän ei tarvinnut kulkea rantaan kumiveneellä tai toisen veneen kautta.
Satamassa ollessa meidän osaava miehistömme, Varanka ja Tammela, purkivat ankkurin kaukosäätimen liittimen, ottivat avainlenkistä pinnin ja istuttivat pinnin kaukosäätimeen ja näin meillä oli taas toimiva ankkuri. Ankkuriketjua oli ulkona noin 30 metriä ja sen vetäminen käsipelissä olisi meidän nuorimmankin, rakennusurakoitsija Anssi Mäkelän saanut puuskuttamaan.
Methana – tulivuoria ja kuumia lähteitä
Hydrassa ollessamme säätiedotukset olivat tarkentuneet ja saimme tietää, että myrsky on nousemassa keskiviikoksi. Matkaan lähtiessä myrskyn piti osua vasta torstaiksi. Sään ennustaminen on kehittynyt valtavasti oman 45 vuoden veneilyurani aikana. Voi sanoa, että vieläkään ei varmasti osata sanoa viikon päässä olevaa säätä, mutta 1-2 päivän päähän ennuste toteutuu jo tuntien tarkkuudella. Tämän ennusteen johdosta päätimme seuraavaksi satamaksi Methanaan. Myös Methana on alun perin ollut kalastajakylä, mutta se sijaitsee mantereella (tai tarkemmin sanottuna niemimaalla).
Methanan satamassa oli saavuttaessa vielä runsaasti tilaa. Yritimme ensin rannasta käsiä heiluttavan kylänmiehen vinkkaamana kiinnittäytyä lähelle rantaa. Ankkuri saatiin kolmannella yrityksellä riittävän pitkälle, mikä kelpasi naapuriveneen kipparille ja saimme köydet laiturille. Siinä hetken tutkittuamme huomasimme, että meidän veneemme sähköjohto ei yllä sähkökaappiin. Otamme yleensä sähköä rannasta, jos se on mahdollista, ja nyt kun olisimme tässä kaksikin yötä, päädyimme vaihtamaan vielä kerran paikkaa. Lopulta saimme itsenäisesti veneen kiinni kauemmaksi laituria ja sähkötkin liitettyä veneeseen.
Rantaan päästyämme osa miehistöstä lähti tutustumaan vulkaanisiin altaisiin, joissa pääsi uimaan lämpimässä vedessä.
Methana on ainutlaatuinen kohde, sillä se on vulkaaninen niemimaa, jolla sijaitsee peräti 32 sammunutta tulivuorta. Alueella on ollut vulkaanista toimintaa viimeksi satoja vuosia sitten, mutta geoterminen energia vaikuttaa yhä: paikka on tunnettu jo antiikin ajoista lähtien (esimerkiksi Pausaniaan kuvailemat kylvyt) rikkipitoisista ja mineraalirikkaista kuumista lähteistään. Maisema on jylhää, ja laavakivestä rakentunut kylä tarjoaa aivan erilaisen, rosoisemman miljöön kuin perinteiset valkeat saaristokylät.
Methanassa totesimme aamulla, että tuuliennuste oli osunut oikeaan ja merelle ei kannattanut lähteä. Yleensä ongelma ei ole merellä oleminen kovassa kelissä, vaan lähteminen ja rantautuminen. Kovahko tuuli aiheuttaa myös sen, että seuraavassa satamassa ei välttämättä ole tilaa, kun kaikki ovat jääneet pitämään tuulta satamaan.
Aigina – temppelien saari ja tiukkaa paikoitusta
Torstaina sää oli jo rauhoittunut ja satamasta alkoi veneitä lähteä, me muiden perään. Tavoitteeksi otimme Aiginan, josta olisi sopiva etäisyys perjantaina kotisatamaan.
Tuuli oli edelleen reipasta ja vaihteli 8-12 m/s voimalla. Eteneminen tapahtui alkuun reivatulla keulapurjeella, mutta lopulta avasimme keulapurjeen kokonaan, vaikka puuskissa olimme kovinkin kallellaan. Mutta, eihän purjevene kaadu, vai kaatuuko?
Lukuisien luovien jälkeen saavutimme Aiginaan ja kuten olimme arvanneet, vapaita paikkoja ei ollut. Odottelimme puoli tuntia, jos tulisi sopiva tila, mutta ei tullut. Sataman ulkoreunalla oli jokunen purjevene ja päädyimme itsekin kiinnittäytymään siihen. Olimme jo saaneet köydet laituriin, kun miehistö havaitsi, että köli tai peräsin osuu pohjaan. Syvyysmittari näytti nollaa.
Eli taas köydet irti ja uutta paikkaa etsimään. Olimme jo aiemmin meinanneet kiinnittäytyä kylän puolelle, mutta keskeyttäneet kiinnittäytymisen, kun syvyysmittari oli kertonut 0,4 m lukemat. Edellisen kiinnittäytymisen tiedolla uskalsimme palata tähän jo kertaalleen hylättyyn kiinnityspaikkaan. Siihen oli juuri kiinnittäytynyt katamaraani ja tilaa oli juuri ja juuri meidän veneellemme.
Kaksi miehistön jäsentä, Anssi ja Juha V., hyppäsivät meripelastuksen moottoriveneen kautta rantaan ja siirsivät hieman rannassa olevaa purjevenettä ja näin me lopulta saimme tilaa ja veneemme rantaan. Viereisen veneen ihmiset eivät oikein taputtaneet, kun tulivat takaisin veneelle. Olimme heidän ja katamaraanin välissä tukevasti lepuuttajat kiinni molemmissa veneissä, kuten sillit suolassa.
Aiginan saari on monipuolinen ja olisi ollut paljonkin nähtävää, mutta tyydyimme tällä kerralla rannan lähellä oleviin kujiin tutustumiseen. Aigina tunnetaan maailmanlaajuisesti pistaasipähkinöistään, mutta arkkitehdin silmin saaren todellinen helmi on korkealla kukkulalla sijaitseva Aphaian temppeli. Tämä noin 500 eaa. rakennettu doorilaistyylinen temppeli on yksi Kreikan parhaiten säilyneistä. On mielenkiintoista tietää, että Aphaian temppeli muodostaa arkkitehtonisen ja pyhän ”täydellisen tasakylkisen kolmion” yhdessä Ateenan Parthenonin ja Sounionin Poseidonin temppelin kanssa. Satamakaupungin kujilla puolestaan saattoi aistia hienon sekoituksen rapistunutta kauneutta ja rikasta historiaa.
Paluu arkeen ja kohti uusia suunnitelmia
Perjantaiaamuna oli tiedossa viimeinen ankkurinosto ja suunnan ottaminen veneen kotisatamaan Alimosiin. Tuuli oli hieman vastainen, mutta onneksi tuuli kääntyi ja pääsimme melkein yhdellä halssilla perille. Välillä tuuli puhalsi reilustikin, mutta pääosin meno oli tasaista. Viikon seilauksen myötä kaikki veneessä tiesivätkin, mitä milloinkin tulee toimia. Kotisatamassa meitä oli vastassa vuokraamon henkilökuntaa, jotka hyppäsivätkin veneeseen ja kiinnittivät meidät mooring-köysiin.
Retkemme oli päätöksessä ja enää piti odotella, että veneessä tehdään lopputsekkaus. Olimme tallettaneet veneestä 3000 € depositin (vakuus) ja jos mitään ei ole sattunut, niin saisimme rahan takaisin. Pienenä jännityksenä oli, olimmeko kolhineet veneen köliä ja peräsintä edellisessä paikassa. Onneksemme tämä ei aiheuttanut ongelmia, vaan rahaa haluttiin korjaamastamme ankkurin kaukosäätimestä. Maksoin jo tästä 100 €, mutta meidän liikemiehemme Varanka neuvotteli tämän maksun pois – olihan vika ollut laitteessa, emmekä olleet sitä mitenkään kaltoin kohdelleet.
Kuten tuossa edellä mainitsin, kävimme Kreikan Poroksella, Hydrassa, Methanassa ja Aiginassa. Lähtösatama oli Alimos Ateenassa. Matka tarjosi upeita arkkitehtonisia ideoita, hyvää merimiestaitojen harjoitusta ja ennen kaikkea hienoa verkostoitumista huippuporukassa.
Espoossa 18.10.2026
Jukka Laamanen